Yöllisiä mietteitä.
No voihan. Mäkin nyt sorruin tähän blogihössötykseen, enkä todellakaan tiedä jatkuuko tää tän jälkeen edes. Pakko vaan kirjottaa.
Tai no mähän alotin kirjottamisen jo yhdeksän vuotta sitten, runoilla ja erilaisilla tarinoilla.
Yksi runonäyttelykin takana ja toivottavasti edes toinen edessä.
No mutta anyway, jos nyt kirjottelen enemmänkin, niin setit on pitkälti mun oman vainoharhaisen mielen mitä kiinnostavampia (tai vähemmän kiinnostavia) pohdintoja itsestäni, ihmissuhteista, tulevaisuudesta, maailman tilasta, historiasta, riippuu ihan täysin mun mielentilasta ja muista jutuista.
Nyt kirjotan, koska en saa unta. Hjyllätyyyys. Univaikeudet on ihana asia, voi hitto. Tähän aikaan ei voi lääkkeitäkään ottaa, muuten menee huominen ihan pipariksi. Ai mikä mua valvottaa? Mietin, mietin ja ajattelen ihmisiä ja niiden sanomisia ja tekemisiä. Miks ne tekee niin? Miks ne sanoo niin? Minkä helvetin takia?
Saako tietyt ihmiset todella mielihyvää sotkiessaan muiden asioita, puhuessaan täyttä paskaa muista, pettäessään lupauksiaan ja valehdellessaan päin naamaa? En pysty käsittämään. Saavuttaako sillä nyt sitten niin helvetin hyvän mielen ja olon, kun ei kuitenkaan saavuta mitään? Tätäkin kirjoittaessani mietin montaakin ihmistä tältä kylältä ja tuntuu, että verenpaine nousee ja savu nousee korvista ulos. Jos oma elämä on niin tyhjää ja paskaa, niin tarviiko silti sotkea ja puuttua muiden elämään? Just sellain wtf fiilis....
Mulla on kaikki suht hyvin. Kaikkea ei tietenkään voi saada ja kaiken voi menettää. Ja mä olen menettäny paljon, ja mulle on sattunu tosi tosi paljon paskaa. Kerron ehkä niistä enemmän joskus, tai sitten en. Oon kuitenkin ollu kuus vuotta mielenterveystoimiston asiakas, ja mulla on todettu vakava masennus sekä mahdollisesti kaksisuuntainen mielialahäiriö, sekä ne univaikeudet ja paniikkihäiriö.
Mutta! Mulla on myös aivan ihana avomies, ja sekös monia naikkosia rassaakin kun se on tosiaan mun. Ja meillä on myös meidän ihana pikkuinen poika. Kaunis koti, taloudellinen tilanne riittävän hyvä, rakkautta, ystäviä ja harrastuksia. Kateushan on tosiaan ansaittava....
Siltikin, kaiken tuon eteen me ollaan yhdessä tehty töitä, koettu rajuja vastoinkäymisiä, surua ja kyyneleitä. Ja todettu, että yhdessä ja sovussa on kaikkein parasta olla. Ihaninta kun saa nukahtaa toisen kainaloon, herätä suukkoihin, hymyillä kun on onnellinen ja myös itkeä kun on paha olla.
Tuon kaiken, muutama ihminen haluaa meiltä rikkoa. Narsismi ja itsekkyys ovat sairautta, enkä voi sietää sellaisia ihmisiä, jotka ajattelevat vain itseään. MinäMinäMinäMinäMinäMinäMinä
Hyi yök. Oksettavaa, kuvottavaa, iljettävää. No, äitini supernainen on joskus todennut osuvasti;
Tai no mähän alotin kirjottamisen jo yhdeksän vuotta sitten, runoilla ja erilaisilla tarinoilla.
Yksi runonäyttelykin takana ja toivottavasti edes toinen edessä.
No mutta anyway, jos nyt kirjottelen enemmänkin, niin setit on pitkälti mun oman vainoharhaisen mielen mitä kiinnostavampia (tai vähemmän kiinnostavia) pohdintoja itsestäni, ihmissuhteista, tulevaisuudesta, maailman tilasta, historiasta, riippuu ihan täysin mun mielentilasta ja muista jutuista.
Nyt kirjotan, koska en saa unta. Hjyllätyyyys. Univaikeudet on ihana asia, voi hitto. Tähän aikaan ei voi lääkkeitäkään ottaa, muuten menee huominen ihan pipariksi. Ai mikä mua valvottaa? Mietin, mietin ja ajattelen ihmisiä ja niiden sanomisia ja tekemisiä. Miks ne tekee niin? Miks ne sanoo niin? Minkä helvetin takia?
Saako tietyt ihmiset todella mielihyvää sotkiessaan muiden asioita, puhuessaan täyttä paskaa muista, pettäessään lupauksiaan ja valehdellessaan päin naamaa? En pysty käsittämään. Saavuttaako sillä nyt sitten niin helvetin hyvän mielen ja olon, kun ei kuitenkaan saavuta mitään? Tätäkin kirjoittaessani mietin montaakin ihmistä tältä kylältä ja tuntuu, että verenpaine nousee ja savu nousee korvista ulos. Jos oma elämä on niin tyhjää ja paskaa, niin tarviiko silti sotkea ja puuttua muiden elämään? Just sellain wtf fiilis....
Mulla on kaikki suht hyvin. Kaikkea ei tietenkään voi saada ja kaiken voi menettää. Ja mä olen menettäny paljon, ja mulle on sattunu tosi tosi paljon paskaa. Kerron ehkä niistä enemmän joskus, tai sitten en. Oon kuitenkin ollu kuus vuotta mielenterveystoimiston asiakas, ja mulla on todettu vakava masennus sekä mahdollisesti kaksisuuntainen mielialahäiriö, sekä ne univaikeudet ja paniikkihäiriö.
Mutta! Mulla on myös aivan ihana avomies, ja sekös monia naikkosia rassaakin kun se on tosiaan mun. Ja meillä on myös meidän ihana pikkuinen poika. Kaunis koti, taloudellinen tilanne riittävän hyvä, rakkautta, ystäviä ja harrastuksia. Kateushan on tosiaan ansaittava....
Siltikin, kaiken tuon eteen me ollaan yhdessä tehty töitä, koettu rajuja vastoinkäymisiä, surua ja kyyneleitä. Ja todettu, että yhdessä ja sovussa on kaikkein parasta olla. Ihaninta kun saa nukahtaa toisen kainaloon, herätä suukkoihin, hymyillä kun on onnellinen ja myös itkeä kun on paha olla.
Tuon kaiken, muutama ihminen haluaa meiltä rikkoa. Narsismi ja itsekkyys ovat sairautta, enkä voi sietää sellaisia ihmisiä, jotka ajattelevat vain itseään. MinäMinäMinäMinäMinäMinäMinä
Hyi yök. Oksettavaa, kuvottavaa, iljettävää. No, äitini supernainen on joskus todennut osuvasti;
"Sen minkä taakseen jättää, niin edestään löytää"
Näihin tunnelmiin, hyvää yötä.
<3tanjau
Kommentit
Lähetä kommentti