Yksinäisyydestä.
Yksinäisyys on ainoa tunnetila, joka on mielestäni kamala. No okei, yksi niistä monista. Se on myös ainoa hetki, jolloin muistan kirjoittamisen, itseni toteuttamisen.
Nytkin olen yksin. Yksinyksinyksin. Mies on jossain, en edes tiedä missä, kun eihän se puhelimeen vastaa. Kamalat vainoharhaiset ajatukset käyvät pyörimään päässä, ja kurkussa kuristaa epätieto, sydän hakkaa ja pelottaa.
Pelkään menettämistä, yksinolemista ja luopumista. Muksukin on hoidossa, ja tyhjässä kodissa kuuluu vaan telkkarin Poliisit ohjelman ääniä. Kai se tuo tunteen, ettei ole yksin.
Näinä hetkinä mietin, miten selviäisin jos jäisin yksin, eli tulisi ero. Hassua ajatella moista, koska suhteeni on onnellinen ja tasapainoinen, joskin luottamus on melko olematonta. Siksi sitä kai ajatteleekin kaikennäköisiä, missä toinen on ja kenen kanssa ja mitä tekee.
Vaikka pitäisi ajatella että joo, se on siellä kiltisti sen kaverin kanssa hehe.
Itseinho, huono itsetunto ja pettymykset elämässä vain saavat ajattelemaan, etten kelpaa kenellekään, aina löytyy joku minua parempi, ja minä jään yksin tai olen vain se narri kenen kustannuksella pidetään porukalla hausakaa, hahaa fuck you idiot.
yrittää edes nähdä
kokovartalopeilistä prinsessa
Vihaan häntä, häntä ja sinua
siellä peilissä ilkkumassa
ruma läski tyhmä saasta!
On niin kovin vaikeaa
luottaa siihen, jota rakastaa
kyllä rikottu sydän muistaa
Kolmiodraamaa, lapsen itkua
mielialojen sekava karuselli
tahtoisin vain olla sinun ainoasi,
sinulle erityinen kaunis taivaallinen
mutta kun en edes itselleni kelpaa
Siinä on yksi omakirjoittamistani runoista, ja siitä kuvautuu hienosti tuntemukseni itseeni.
Viha ja inho itseäni kohtaan. Peiliin katsominen oksettaa, kuvat ja peilit lihottavat ja haluaisin vain kuihtua ja olla edes kerran elämässäni kaunis.
Onko se liikaa vaadittu?
Nytkin olen yksin. Yksinyksinyksin. Mies on jossain, en edes tiedä missä, kun eihän se puhelimeen vastaa. Kamalat vainoharhaiset ajatukset käyvät pyörimään päässä, ja kurkussa kuristaa epätieto, sydän hakkaa ja pelottaa.
Pelkään menettämistä, yksinolemista ja luopumista. Muksukin on hoidossa, ja tyhjässä kodissa kuuluu vaan telkkarin Poliisit ohjelman ääniä. Kai se tuo tunteen, ettei ole yksin.
Näinä hetkinä mietin, miten selviäisin jos jäisin yksin, eli tulisi ero. Hassua ajatella moista, koska suhteeni on onnellinen ja tasapainoinen, joskin luottamus on melko olematonta. Siksi sitä kai ajatteleekin kaikennäköisiä, missä toinen on ja kenen kanssa ja mitä tekee.
Vaikka pitäisi ajatella että joo, se on siellä kiltisti sen kaverin kanssa hehe.
Itseinho, huono itsetunto ja pettymykset elämässä vain saavat ajattelemaan, etten kelpaa kenellekään, aina löytyy joku minua parempi, ja minä jään yksin tai olen vain se narri kenen kustannuksella pidetään porukalla hausakaa, hahaa fuck you idiot.
On niin kovin vaikeaa
On niin kovin vaikeaayrittää edes nähdä
kokovartalopeilistä prinsessa
Vihaan häntä, häntä ja sinua
siellä peilissä ilkkumassa
ruma läski tyhmä saasta!
On niin kovin vaikeaa
luottaa siihen, jota rakastaa
kyllä rikottu sydän muistaa
Kolmiodraamaa, lapsen itkua
mielialojen sekava karuselli
tahtoisin vain olla sinun ainoasi,
sinulle erityinen kaunis taivaallinen
mutta kun en edes itselleni kelpaa
Siinä on yksi omakirjoittamistani runoista, ja siitä kuvautuu hienosti tuntemukseni itseeni.
Viha ja inho itseäni kohtaan. Peiliin katsominen oksettaa, kuvat ja peilit lihottavat ja haluaisin vain kuihtua ja olla edes kerran elämässäni kaunis.
Onko se liikaa vaadittu?
Kommentit
Lähetä kommentti