Kiitollisuudesta
Nojoo. Nyt on ollut muutama ihana päivä, joten pakko äkkiä kirjottaa, etten anna itsestäni turhan angstimielistä kuvaelmaa.
Muutamat päivät vaan on menny niin perushyvin, että niistäkin jaksaa olla vielä kiitollinen, ja pitääkin olla! Vaikka myönnän olevani rasisti, niin kyllä mua säälittää ne pienet neekerilapset millä ei ole edes vettä. Joten, itsen pitää olla kiitollinen kun suunnilleen rypee yltäkylläisyydessä.
Muillekin vinkiksi, säkin joka ehkä luet tätä niin sulla on melko varmasti tietokone, koti jossa pidät sitä konetta ja varmaan myös vettä tulee sen kodin hanasta jne. Ole kiitollinen.
Aina me jaksetaan marista ja märistä, että kun ei ole sitä ja ei ole tätä ja vittu mutsihuora anna rahaa ja haista vittu ite ja unohdetaan, että meillä on paljon enemmän kun monella muulla. Mieti hetki sun elämää, ja mieti mistä sä olet kiitollinen.
En halua kuulostaa tekopyhältä, en mä halua kaikki pakolaisia mun kotimaahan hillumaan, ja musta on väärin myöskin se, että jopa Suomella on asiat huonosti ja kansalla on asiat huonosti ja me vaan työnnetään rahat jonnee Kreikkaa jotta ne saa lisää fetajuustoa. WTF?
Nekin massit vois käyttää esimerkiksi päihdenuorten kuntoutukseen, ja yleisestikin nuoriin ja niiden toimintaan, koska totuushan on se, että kun nuoria ei huomata hyvällä, niin ne sitten hakee huomion pahalla. Ja ikävä kyllä, se paha on liiankin usein päihteet.
Kyllä, minä olen käyttänyt ennen huumeita, ryypännyt tilit tyhjäksi, rällästänyt ja riehunut vanhojen kavereiden kanssa kaupungilla, MUTTA. Minä myös opin pääsemään siitä vaiheesta irti. Ja siitäkin olen kiitollinen.
Kaikki alkoi kun taisin olla 8luokalla. Perusteiniangsti päällä, masennus pahimmillaan, murrosikä repi ja riuhtoi. Kokeilin ekan kerran kannabista. Ei siitä silloin sen suurempaa tapaa tullut, mutta avot 16 vuotiaana, helvetti repesi käsistä. Muutin pois vanhempieni luota, ja aloin töissäkäynnillä ansaita omaa rahaa. Poikaystäväkin kuului kuvioihin. Rauha hänen muistolleen btw. Siitäkin kerron vielä lisää.
Mutta tosiaan, ennen kun muutin pois kotoa, en ikinä juonut alkoholia. Tupakanpolton aloitinkin oikein fiksusti siinä 11vuotiaana. Ja vieläkin poltan. (Kohta voiskin käydä röökillä.....)
Tosiaan! Ensin kaikki alkoi juomisella, kaveriporukkaan kuului pitkälti kaikki ne työttömät, sossupummit, yhteiskuntakriittiset 18-30vuotiaat toverit. Olin sakkini nuorin, mutta poikaystävän siivellä pääsin mukaan. Hän oli tuolloin 22v. Sitten kaikki alkoikin mennä huonompaan suuntaan. En edes tarkkaan muista milloin se kama siirtyi meidän elämäämme, mutta salakavalasti se tuli. Ja minä kun viimeiseen asti olin, että en minä. Ja silti minä minä suureen ääneen Tanja tahtoo! Ja sitten vietiin.
Ensin pari kertaa sitä, sitten jatkuvana käyttönä tota, kokeillaan nyt noitakin vielä!
Sen tarkemmin en ala sepostamaan, se olkoon minun menneisyyttäni mitä kaikkea huumeet toivat. Mutta siitä päivästä olen KIITOLLINEN kun lopetin. Ja se päätös on pitänyt yli vuoden. Nykypäivänä, joudun katsomaan vierestä miten vanhat ystävät tuhoavat itseään, enkä voi tehdä mitään, koska tiedän, että ainoa joka saa kaiken loppumaan on minä itse. Ei siinä kuunnella kenenkään neuvoja tai oteta apua vastaan.
Toivon, ettei kenelläkään heistä käy yhtä huonosti kun ex-poikayställeni, ja kuten arvata saattaa hän kuoli. Sekin herätti ajattelemaan, että onko tää paska nyt sen arvosta, että yhtenä aamuna et enää herää? Kamala kun alkoi taas itkettää....
Sanomani jotenkin mukafiksusti tiivistettynä on, olkaa kiitollisia elämästänne, älkääkä pilatko sitä huumeilla. Se on hetken ihan vitun hienoa, mut vielä tulee kaikille narkkareille se päivä, kun ne toivoo ettei olis koskaan alottanutkaan. Näin on moni tutuistanikin sanonut.
Byees~
<3tanjauu
Muutamat päivät vaan on menny niin perushyvin, että niistäkin jaksaa olla vielä kiitollinen, ja pitääkin olla! Vaikka myönnän olevani rasisti, niin kyllä mua säälittää ne pienet neekerilapset millä ei ole edes vettä. Joten, itsen pitää olla kiitollinen kun suunnilleen rypee yltäkylläisyydessä.
Muillekin vinkiksi, säkin joka ehkä luet tätä niin sulla on melko varmasti tietokone, koti jossa pidät sitä konetta ja varmaan myös vettä tulee sen kodin hanasta jne. Ole kiitollinen.
Aina me jaksetaan marista ja märistä, että kun ei ole sitä ja ei ole tätä ja vittu mutsihuora anna rahaa ja haista vittu ite ja unohdetaan, että meillä on paljon enemmän kun monella muulla. Mieti hetki sun elämää, ja mieti mistä sä olet kiitollinen.
En halua kuulostaa tekopyhältä, en mä halua kaikki pakolaisia mun kotimaahan hillumaan, ja musta on väärin myöskin se, että jopa Suomella on asiat huonosti ja kansalla on asiat huonosti ja me vaan työnnetään rahat jonnee Kreikkaa jotta ne saa lisää fetajuustoa. WTF?
Nekin massit vois käyttää esimerkiksi päihdenuorten kuntoutukseen, ja yleisestikin nuoriin ja niiden toimintaan, koska totuushan on se, että kun nuoria ei huomata hyvällä, niin ne sitten hakee huomion pahalla. Ja ikävä kyllä, se paha on liiankin usein päihteet.
Kyllä, minä olen käyttänyt ennen huumeita, ryypännyt tilit tyhjäksi, rällästänyt ja riehunut vanhojen kavereiden kanssa kaupungilla, MUTTA. Minä myös opin pääsemään siitä vaiheesta irti. Ja siitäkin olen kiitollinen.
Kaikki alkoi kun taisin olla 8luokalla. Perusteiniangsti päällä, masennus pahimmillaan, murrosikä repi ja riuhtoi. Kokeilin ekan kerran kannabista. Ei siitä silloin sen suurempaa tapaa tullut, mutta avot 16 vuotiaana, helvetti repesi käsistä. Muutin pois vanhempieni luota, ja aloin töissäkäynnillä ansaita omaa rahaa. Poikaystäväkin kuului kuvioihin. Rauha hänen muistolleen btw. Siitäkin kerron vielä lisää.
Mutta tosiaan, ennen kun muutin pois kotoa, en ikinä juonut alkoholia. Tupakanpolton aloitinkin oikein fiksusti siinä 11vuotiaana. Ja vieläkin poltan. (Kohta voiskin käydä röökillä.....)
Tosiaan! Ensin kaikki alkoi juomisella, kaveriporukkaan kuului pitkälti kaikki ne työttömät, sossupummit, yhteiskuntakriittiset 18-30vuotiaat toverit. Olin sakkini nuorin, mutta poikaystävän siivellä pääsin mukaan. Hän oli tuolloin 22v. Sitten kaikki alkoikin mennä huonompaan suuntaan. En edes tarkkaan muista milloin se kama siirtyi meidän elämäämme, mutta salakavalasti se tuli. Ja minä kun viimeiseen asti olin, että en minä. Ja silti minä minä suureen ääneen Tanja tahtoo! Ja sitten vietiin.
Ensin pari kertaa sitä, sitten jatkuvana käyttönä tota, kokeillaan nyt noitakin vielä!
Sen tarkemmin en ala sepostamaan, se olkoon minun menneisyyttäni mitä kaikkea huumeet toivat. Mutta siitä päivästä olen KIITOLLINEN kun lopetin. Ja se päätös on pitänyt yli vuoden. Nykypäivänä, joudun katsomaan vierestä miten vanhat ystävät tuhoavat itseään, enkä voi tehdä mitään, koska tiedän, että ainoa joka saa kaiken loppumaan on minä itse. Ei siinä kuunnella kenenkään neuvoja tai oteta apua vastaan.
Toivon, ettei kenelläkään heistä käy yhtä huonosti kun ex-poikayställeni, ja kuten arvata saattaa hän kuoli. Sekin herätti ajattelemaan, että onko tää paska nyt sen arvosta, että yhtenä aamuna et enää herää? Kamala kun alkoi taas itkettää....
Sanomani jotenkin mukafiksusti tiivistettynä on, olkaa kiitollisia elämästänne, älkääkä pilatko sitä huumeilla. Se on hetken ihan vitun hienoa, mut vielä tulee kaikille narkkareille se päivä, kun ne toivoo ettei olis koskaan alottanutkaan. Näin on moni tutuistanikin sanonut.
Byees~
<3tanjauu
Kommentit
Lähetä kommentti