Sydänsärkyni hukkuen hymyysi

Niin monta kipeää päivää täynnä surua ja kaipausta Tuskan kylmä käsi väsyy hiljentää otettaan sydämistä Niistä jotka rikkoutuivat Niistä jotka ikävöivät Niistä jotka rakastivat Emme puhuneet viimeisestä matkasta On vain uusi ja uusi satama  Uusia lähtöjä ja lisää ikävää Toivon, että matkasi sujuu kevyesti Ja odotat meitä jäljelle jääneitä Meidän satamassamme, meidän matkallamme Pappa. 🖤 ✝️ 03012018

Sinun tuoksusi saa minut ekstaasiin niin hyvä tunne lähentelee orgasmia Voisin katsoa sinua kuin maalausta vangita sieluuni jokaisen yksityiskohdan Saat sykkeeni nousemaan taivaisiin sisimmässäni on outo uusi tunne Näin ei pitänyt tapahtua, tunteita niiden piti pysyä poissa kauneden tieltä Nehän vain sotkevat asiat Jättävät rumat jälkensä Kuin pyörremyrsky  Vai olisimmeko me yhdessä luonnonkatastrofi? 

Haluaisin vajota syliisi hukkua suudelmiin  ja sulaa kosketuksiin tulla niin lähelle että sydämet sykkivät  samaan tahtiin lujaa Tyyneytesi saa minun mereni höyryävät vaahtopäät laantumaan Olen niin turvassa että ahdistaa miten ollaan kun ei tarvitse pelätä? Ehkei merikään ole yksinäinen elementti Sekin tarvitsee tuulen ja ilman suhdetta Olisitko minun mereni pohjassa sykkivä maa? 

Sade ropisee peltikatolle käsiesi pehmeys tuntuu silkiltä kuin olisin lasiveistos sylissäsi Lähelläsi tunnen itseni hauraaksi niin vahvaksi että voin särkyä miljooniin viiltäviin sirpaleisiin Mutta eivät ne sinuun osuisi höyheninä neilikoina keijupölynä  enkelinsiipinä korkeintaan hellisivät Tarttuisitko käteeni, siihen pieneen  veisit oikealle polulle, ehkä yhteiselle Pois pimeydestä, kohti aamuhämärää

Unikonkukkia tuulessa Särkyvä saippuakupla Kuin unelma, harhainen Siipirikkoperhonen Kituva yksinäisyyteen huutava Sokea kauneudelleen Ei kukaan koskaan enää näe siipirikkoperhosen lentoa vasta kun itse lentää tyhjyyteen

Hei sinä siellä sinisessä maskarassa Lukemassa lehteä aamuviideltä Voisitkohan joskus vielä rakastaa minua? En tarvitse paljoa, ihan vähän vain rakkautta Tiedän tekemäni virheet ja rikkomukset Aiheuttamani häpeän ja muistot rosoiset Kivun, surun ja tuskan josta muistutan Mutta kai ymmärrät, sua silti rakastan Kai jokainen meistä tarvitsee äidinrakkautta Sen että on paikka josta ei työnnetä pois pakkasessa Olisi syli jossa itkeä tuskaa ja ikävää Että joku kaipaamaan lähdettyäni jää Anteeksi etten täyttänyt toiveitasi Suuria hienoja odotuksiasi Että minusta tuli vain tälläinen  ruma ja rikkoutunut epämääräinen